Ylen kertoma Matti Tukian tapaus on pysäyttävä: 42-vuotias perheenisä saa kuulla sairastavansa harvinaista ja ärhäkkää sydämen angiosarkoomaa, vaikka merkkejä kasvaimesta oli nähtävissä kuvissa jo kuukausia aiemmin. Potilaan näkökulmasta diagnoosiviive ei ole vain lääketieteellinen termi tai tilastollinen poikkeama, vaan se on menetettyä aikaa, lisääntynyttä epätietoisuutta ja psyykkistä rasitusta tilanteessa, jossa jokainen päivä on arvokas. On inhimillisesti äärimmäisen raskasta kohdata tilanne, jossa virhe myönnetään, mutta sen seurauksia vähätellään.
YLE kirjoittaa:
”Potilasvakuutuskeskuksen toiminnan äänekkäimpiin kriitikoihin kuuluu varatuomari Joni Siikavirta. Hänen noin 20 vuotta sitten perustamansa lakiasiaintoimisto on keskittynyt potilasvahinkotapausten hoitamiseen. Siikavirta työskenteli ennen lakifirmaansa vuosia potilasvahinkolautakunnassa. Omien sanojensa mukaan hän on perehtynyt tuhansiin potilasvahinkotapauksiin.
Siikavirta kritisoi voimakkaasti Potilasvakuutuskeskuksen suosimien asiantuntijalääkäreiden valintaa. Hän kertoo törmäävänsä toistuvasti tapauksiin, joissa korvauspäätöksen tueksi on pyydetty lausunto eri alan lääkäriltä kuin, mitä vahinkotapaus koskee.
– Keskuksen käyttämä lääkäri voi olla vaikkapa ortopedi ja hänet sitten on pyydetty arvioimaan juttua, jossa on kyse neurologisesta vammasta, Siikavirta sanoo.
Toista havaitsemaansa asiantuntijalääkäreihin liittyvää ongelmaa hän kutsuu haitalliseksi kollegiaalisuudeksi.
Siikavirran mukaan PVK ei saa lausunnon kirjoittajiksi läheskään aina alansa parhaita asiantuntijoita, sillä nämä eivät halua ottaa kantaa kollegan mahdolliseen virheeseen.
– Tämä on todellinen ongelma. Vaikka lääkäri olisikin sitä mieltä, että kollega on tyrinyt pahasti, ei häneltä sitä näkemystä useinkaan paperille saa.
Syöpäsairauksien diagnoosiviiveissä ei ole Siikavirran mukaan tavatonta, että PVK painottaa ratkaisussa viiveen vähäistä tai olematonta merkitystä.
– Jos syöpä on nopeasti etenevää laatua, on katsottu, ettei mitään olisi ollut tehtävissä, vaikka se olisi todettu jonkin verran aiemmin.”
Tarkennan asiaa hieman tässä:
Olen tutkinut yli 20 vuoden ajan potilasvahinkotapauksia päätyökseni. Syöpätapauksia pöydälläni on ollut ainakin satakunta. Syöpien diagnoosi- ja hoitoviivetapauksiin liittyy erityispiirteitä. Ensinnäkin viiveen pituus saatetaan potilasvakuutuksessa määritellä lyhyemmäksi, kuin se todellisuudessa on. Ihminen on saattanut hakeutua useita kertoja lääkäriin epämääräisten oireiden takia, mutta lähetettä jatkotutkimuksiin ei tehdä. Vakuutusyhtiön asemassa oleva Potilasvakuutuskeskus usein määrittää viiveen alkamaan jostain viimeisimmästä lääkärikäynnistä, vaikka perusteet jatkotutkimuksille olisivat olleet jo aiemmin.
Toinen seikka on, että vaikka diagnoosin myönnettäisiin viivästyneen, niin usein katsotaan, ettei viiveestä olisi aiheutunut mitään ylimääräistä vahinkoa. Kielteisiä päätöksiä perustellaan ristiriitaisesti. Jos syöpä on nopeasti etenevää laatua, katsotaan ettei mitään olisi kuitenkaan ollut tehtävissä, vaikka se olisi todettu jonkin verran aiemmin (todellisuudessa nopeasti etenevässä taudissa jo viikkojenkin viiveellä saattaa olla merkitys). Jos taas syöpä on hitaasti etenevää sorttia, niin katsotaan ettei vuosienkaan viiveellä olisi merkitystä, vaan hoidot ja ennuste olisivat joka tapauksessa olleet samat, vaikka tauti olisi todettu ajoissa.
Todellisuudessa nämä asiat tulisi tutkia hyvin tarkasti tapauskohtaisesti ja pohtia, miten sairauden kulku, hoidot ja liitännäishoidot sekä taudin ennuste ovat todennäköisesti viiveen takia muuttuneet. Aito tapauskohtainen arvio jää usein puutteelliseksi. Kun kyse on vakavasta sairaudesta – etenkin jos potilas on kuolemassa tai kuollut – niin hoidon puutteellisuuden vaikutuksia katsotaan läpi sormien.
Tosiasiassa ylimääräistä oireilua voi kestää vuosiakin, tauti ehtiä lähettää etäpesäkkeitä ja levitä, hoidot saattavat viiveen takia muodostua raskaammiksi isomman leikkauksen lisäksi liitännäishoitoineen (joita ajoissa hoidettuna ei olisi tarvittu) ja ennuste muuttua huonommaksi. Pahimmassa tapauksessa parannettavissa ollut sairaus muuttuu viiveen takia kuolemaan johtavaksi. Tällöin maksettavat korvaukset ovat useita kymmeniä tuhansia euroja, ja jos potilas ehtii kuolla kesken prosessin, ne maksetaan kuolinpesälle.
Potilasvakuutusjärjestelmämme perusajatus on korvata hoidossa tapahtuneet vahingot, mutta järjestelmä ontuu. Vaikka Potilasvakuutuskeskus myönsi Tukian tapauksessa lääkärin tehneen virheen röntgenkuvien tulkinnassa, korvauksia ei maksettu. Perusteena käytettiin väitettä, ettei viive vaikuttanut oleellisesti elinaikaan. Lakiasiantuntijan silmin tämä on ongelmallista: potilas joutuu kantamaan seuraukset järjestelmän virheestä, mutta jää ilman hyvitystä, koska lääketieteellinen arvio ennusteesta kääntyy häntä vastaan.
Potilasvahinkoihin erikoistunut juristi on etenkin vakavissa tapauksissa usein tarpeen. Kun vastassa on vakuutuskeskuksen kaltainen toimija, on potilas usein alakynnessä. Asiantunteva juristi osaa mm. haastaa asiantuntijalausuntojen lääketieteelliset perusteet. Kokenut juristi ymmärtää, miten näyttötaakka jakautuu ja osaa etsiä ne olennaiset kohdat, joissa viiveen tai virheen merkitystä on mahdollisesti vähätelty. Ilman vahvaa juridista tukea potilas jää helposti yksin byrokratian rattaisiin tilanteessa, jossa hänen voimavaransa ovat muutenkin vähissä.
LÄHDE https://yle.fi/a/74-20228819
Lääkärit eivät löytäneet Matti Tukian syöpää kuvista – hän sai kuolemantuomion, mutta ei korvauksia hoitovirheestä. Yle Kotimaa yle.fi 6.6.2026