Liikenne- ja potilasvahinkolautakunta suositti potilasvakuutuslain mukaisia korvauksia asiakkaallemme, joka sai massiivisen keuhkoveritulpan sen jälkeen, kun hänelle ei määrätty tukosprofylaksiaa nilkkamurtuman kipsihoidon yhteydessä.
Asiakkaamme sai 17.6.2024 vasemman nilkan murtuman, jonka hoidoksi asetettiin avattava kipsisaapas. Kontrollikäynnillä 26.6.2024 todettiin jalkaterien voimakasta turvotusta, mutta päämies kotiutettiin ilman verenohennuslääkitystä. Heinäkuun 11. päivä päämiehellemme kehittyi hengenahdistusta, ja seuraavana yönä hänellä todettiin sairaalassa molemminpuolinen massiivi keuhkoembolia. Hengenvaarallinen tilanne vaati tukoksen mekaanista poistoa ja johti pysyvän Marevan-lääkityksen aloittamiseen.
Potilasvakuutuskeskus hylkäsi korvausvaatimuksen. Keskus katsoi päätöksessään, ettei nilkkamurtuman ja avattavan kipsisaappaan käyttö edellyttänyt rutiininomaista tromboosiprofylaksiaa edes päämiehen ylipainosta ja diabeteksesta huolimatta. Keskuksen mukaan hoito oli lääketieteellisesti perusteltua ja hyväksyttävän hoitokäytännön mukaista.
Veimme asian päämiehemme puolesta huolellisesti perustellen potilasvahinkolautakuntaan ja osoitimme hoitavan lääkärin menettelyn alittaneen kokeneen erikoislääkärin ammattistandardin. Perustelimme, että asiakkaalla oli lukuisia merkittäviä syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian riskitekijöitä, kuten huomattava ylipaino (BMI 57), diabetes, verenpainetauti, immobilisaatio sekä jalkojen massiivinen turvotus. Korostimme, että Käypä hoito -suosituksen ja tukosriskilaskurin perusteella lääketieteellinen riskikokonaisuus olisi edellyttänyt ehdottomasti profylaktisen antikoagulaatiohoidon, kuten Klexanen, aloittamista.
Lautakunta yhtyi näkemykseemme ja totesi ratkaisussaan, että asiakkaan riskitekijät tukoskomplikaatiolle olivat erittäin korkeat jo ennen murtumaa ja kipsihoitoa. Lautakunnan mukaan trombiprofylaksia olisi pitänyt aloittaa jo murtuman diagnoosivaiheessa. Ammattistandardia ei saavutettu, ja keuhkoveritulppa olisi todennäköisesti vältetty asianmukaisella lääkityksellä.
Ratkaisu osoittaa, että vaikka tietyn vamman hoito ei yleisesti vaatisi rutiininomaista ennaltaehkäisevää lääkitystä, terveydenhuollon on aina arvioitava potilaan kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät. Kielteiseen potilasvahinkopäätökseen kannattaa usein hakea muutosta huolellisesti yksilöidyllä lääketieteellisellä ja oikeudellisella argumentaatiolla.
Tapausreferaatti julkaistu asiakkaamme luvalla.
Päätöspäivämäärä: 2.2.2026