Asiakkaamme sairastaa MS-tautia. Kunnan vammaispalveluja tuottava viranomainen asennutti alihankkijaa käyttäen asiakkaamme pyynnöstä jääkaapin oveen apukahvan, jotta hän kykeni avaamaan oven ja tukeutumaan kahvaan. Kahva kiinnitettiin jääkaapin oveen liimalla. Kahva irtosi käytössä varsin pian, ja asiakkaamme kaatui irtoamisen seurauksena. Hänelle aiheutui fyysisiä vammoja ja suuri fysioterapian tarve. Fysioterapian tuotti yksityinen palveluntarjoaja, sillä asiakkaamme tarvitsemaa pitkäjaksoista ja intensiivistä fysioterapiaa ei ollut mahdollista järjestää julkisen puolen palveluna.
Urakoitsijan vastuuvakuutusyhtiö kieltäytyi korvaamasta vahinkoa, sillä se ei katsonut urakoitsijan toimineen huolimattomasti. Lisäksi vakuutusyhtiö totesi, että vaikka korvausvastuu olisikin olemassa, ei aiheutunut vahinko ylittänyt vakuutuksen omavastuuosuutta (1000 euroa), sillä fysioterapia korvattaisiin ainoastaan julkisen puolen hintatason mukaisesti.
Laadimme asiakkaamme puolesta oikeudellisesti huolellisesti perustellun ratkaisusuosituspyynnön FINEn vakuutuslautakunnalle. Kiinnitimme ensinnäkin huomiota siihen, että palveluntuottaja on aina vastuussa työnsä turvallisuudesta. Lisäksi toimme esiin, että kyseessä on nimenomaan vammaispalvelujen käyttämä urakoitsija, ja urakoitsijalta on siten perusteltua odottaa korostettua huolellisuutta. Korostimme vielä, että mikäli tätä kahvaa ei ollut mahdollista kiinnittää turvallisesti ruuvaamalla (kuten urakoitsija esitti), olisi urakoitsijan tullut palveluntuottajana tarjota jokin toinen turvallinen vaihtoehto.
Fysioterapian kulujen osalta esitimme näyttöä siitä, että kunnan julkisella terveydenhuollolla ei ollut mahdollisuutta tuottaa kyseistä palvelua asiakkaamme tarvitsemassa laajuudessa ja yksityiset fysioterapiakulut oli siten perusteltua korvata.
Vakuutuslautakunta päätyi arvioimaan näkemyksemme mukaisesti, että kahvan asentamisen toteuttanut urakoitsija ei ollut toiminut riittävän huolellisesti. Turvallista asennusta ei voitu nyt käytetyllä kahvalla tehdä liimaamalla. Lautakunta katsoi, että urakoitsija oli vastuussa vahingosta, ja siten heidän vastuuvakuutusyhtiönsä tuli korvata aiheutunut vahinko.
Lautakunta suositti erikseen myös yksityisten fysioterapiakulujen korvaamista. Lautakunnan mukaan esitimme asiakkaamme puolesta riittävän näytön siitä, että yksityisen fysioterapian käyttäminen oli ollut hänen tapauksessaan perusteltua ja välttämätöntä.
(FINE-055221)
Tapaus julkaistu asiakkaamme luvalla.