Tomistollamme oli 12.9.2025 suuri kunnia ja ilo saada yhteistyön merkeissä vieraaksemme räväkkä ja aikaansaava oikeustieteen professori Suvianna Hakalehto-Vainio. Hän on perehtynyt erityisesti vahingonkorvausoikeuteen ja on kiinnostunut myös potilaiden oikeuksista, muiden heikommassa asemassa olevien oikeuksien ohella.
Keskustelimme siitä, mitä hyviä tutkimusaiheita potilasvahinkojen korvaamiseen liittyen olisi, nimenomaan käytännön näkökulmasta. Ja niitähän riittää. Potilasvahinkojen korvaamisesta ei tietääkseni ole muutaman pro gradun lisäksi tehty Suomessa akateemista tutkimusta, vaikka potilasvakuutusjärjestelmä on ollut olemassa jo liki 40 vuotta.
Järjestelmä on hyvä, mutta muutaman vuoden takaisten lakimuutoksien jälkeenkin siitä löytyy ilmiselviä epäkohtia, jotka saattavat olla hyvinkin vakavia tapauskohtaisesti. Ongelma ei ole laissa vaan siinä miten lakia sovelletaan.
Kerroin Suviannalle yli 22-vuotisen potilasvahinkoihin liittyvän käytännön kokemukseni perusteella, että tutkimusta olisi erittäin tarpeellista tehdä esim. seuraavista seikoista:
1. Potilasvakuutusjärjestelmän vakiintuneesta kokonaishinnasta vuositasolla ja siihen liittyen hylkäysprosentin jatkuvasta kasvusta. Uskoakseni nämä liittyvät kiinteästi toisiinsa.
Korvausratkaisut puristetaan väkisin ääneensanomattomaan vuotuiseen kokonaisbudjettiin, mikä tietenkin käytännössä tarkoittaa, että joudutaan tekemään alati lisää vääriä kielteisiä / korvausmääriltään liian pieniä päätöksiä. Edes inflaation laukkaaminen vuosittain ei näy potilasvakuutusjärjestelmän kustannuksissa, vaan ne pysyvät nimellisarvoltaan vuodesta toiseen samoina, vaikka rahan arvo pienenee. Käytännössä korvauksia potilasvahingoista siis maksetaan vuosi vuodelta vähemmän. Tämä ei voi olla mahdollista, jos potilasvakuutuslakia tutkitaan oikein. Arvioni mukaan potilasvahingot eivät ole valitettavasti vähenemään päin, ainakaan lähivuosina.
Potilasvakuutusjärjestelmä on hyvin halpa vakuutuksen ottajille eli hyvinvointialuille ja yksityisen sektorin lääkäriasemille. Muistan hyvin, kun jossain vuosien takaisessa seminaarissa silloinen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén tyytyväisenä ”hehkutti”, kuinka halpa potilasvakuutus heille on. Toden totta: Kun suhteutetaan potilasvakuutuksen hinta terveydenhuollon kokonaiskuluihin, niin se on vain puolentoista promillen luokkaa (potilasvakuutuksen kulut noin 40 miljoonaa euroa, terveydenhuollon kulut noin 23 miljardia euroa vuodessa).
2. Puutteellisen potilasinformaation merkityksestä potilasvahinkojen sattumisen ja korvaamisen näkökulmasta.
3. Osaksi edelliseen liittyen: sairaaloittain vaihtelevista käytänteistä. Esim. kuten aiemminkin olen julkisesti usein esittänyt, olisi helppo laatia kansalliset potilasinformaatiolomakkeet vaikkapa sadasta tavanomaisimmasta elektiivisestä eli ennalta suunnitellusta kajoavasta toimenpiteestä. Lomake jaettaisiin – paperilla tai sähköisesti – rutiinisti jokaiselle potilaalle, jolle suunnitellaan jotain tiettyä leikkaustoimenpidettä. Kirjallisesti tulisi potilaalle hyvissä ajoin selostaa toimenpiteen hyödyt, haitat ja riskit sekä hoitovaihtoehdot vastaavine seikkoineen.
Lomake ei olisi yksinään ”autuaaksi tekevä” vaan tämän lisäksi lääkärin tulisi erikseen informoida, jos potilaan kohdalla on yksilöllisiä riskitekijöitä. Lisäksi potilaan kuuluisi vielä ennen leikkausta saada tehdä tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä leikkaavalle lääkärilleen. Näin menetellen vältettäisiin lukuisia puutteellisesta informaatiosta johtuvia potilasvahinkoja sekä lukemattomia turhia kiistatilanteita vuosittain.
4. Syöpätautien diagnoosin ja hoidon viivästymisestä aiheutuneiden potilasvahinkojen korvaamisesta.
5. Mikä merkitys potilaiden oikeusturvan kannalta on sillä, että ehdoton valtaosa riitautetuista potilasvahinkoasioista ratkaistaan lopullisesti sivutoimisten henkilöiden toimesta. Toisin sanoen, hyvin mutkikkaat ja suuri-intressisetkin tapaukset ratkaistaan vanhanaikaisesti sellaisten henkilöiden toimesta, jotka ratkaisevat lautakunnassa potilasvahinkoasioita päätyönsä ohessa vapaa-ajallaan. He eivät työskentele päätoimisesti tarkkaa erityisasiantuntemusta vaativien potilasvahinkojen parissa, vaan aivan muissa tehtävissä. Lautakuntaratkaisuiden laadun kannalta olisi olennaista, että kaikki ratkaisujen tekoon osallistuvat henkilöt tekisivät päätoimisesti työtään tällä hyvin kapea oikeudenalalla.
Useita muitakin hyviä tutkimusaiheita olisi. Objektiivinen akateeminen tutkimus potilasvahinkojen korvaamiseen liittyvästä problematiikasta edistäisi potilaiden oikeusturvaa ja mitä todennäköisimmin tukisi lainmukaisten korvausten saamisessa käytännön tasolla.
On todella hienoa ja tarpeellista, että potilasvahinkojen korvaamisesta tehdään vihdoin tieteellistä tutkimusta maassamme!
Joni S.