Usein mm. liikenne- ja potilasvahinkolautakunnassa voittamiemme juttujen jälkeen ilmenee jatkoriitoja, jos asiakkaamme on menettänyt työkykynsä. Kiistaa tulee ensinnäkin siitä, onko työkyvyttömyys kokonaan tai osittain syy-yhteydessä korvattavaan vahinkoon, vai olisiko asiakkaamme muutenkin työkyvytön, ellei vahinkoa olisi sattunut.
Sitten kiistellään myös ansionmenetyksen rahamääristä. Jos henkilö on ollut vakituisessa palkkatyössä, niin korvaus maksetaan vahinkoa edeltäneen palkan ja sen mahdollisten lisien mukaan. Korvauksille maksetaan indeksikorotus vuosittain. Tämä on yleensä helppo tilanne. Jos vahingoittuneen tulot ovat vaihdelleet vuositasolla, niin ansionmenetyksen perustana oleva vuosityöansio (VTA) tulee arvioida. VTA määritetään vahinkoa edeltäneiden 3-5 vuoden verotuksessa vahvistettujen tulojen keskiarvona. Poikkeusvuosia ei tulisi ottaa laskelmaan mukaan lainkaan (esim. jos korona vaikutti henkilön vuositulojen määrään). Näissä keskiarvotilanteissa tulee usein kovaakin ”vääntöä” vakuutusyhtiön kanssa, koska kyse on isoista rahoista. Vakuutusyhtiöt valikoivat laskelmaan otettavat vuodet yleensä oman etunsa mukaisesti, eli että maksettavaa tulisi mahdollisimman vähän. Tällaisiin päätöksiin ei kannata tyytyä, etenkään jos kyse on pysyvästä, elinikäisestä työkyvyttömyydestä. Päätöksistä kannattaa valittaa asiantuntevan juristin avulla, koska ratkaisuissa saattaa olla kyse useista sadoista tuhansista euroista.
Nuoremman henkilön kohdalla myös todennäköinen urakehitys ja sen myötä ansiotason nousu tulee huomioida. Jos hän on ollut vakituisessa työsuhteessa, niin hän voi pyytää työnantajaltaan todistuksen siitä, mikä palkka olisi nykyään, jos hän olisi töissä. Tämä on hyvää näyttöä ansionmenetyksen korkeammasta määrästä.
Näistä asioista tulee helposti kiistoja Potilasvakuutuskeskuksen ja muden vakuutusyhtiöiden kanssa ja näitä toimistoni selvittelee sitten tarpeen mukaan.
Joni S.