Hyvää alkavaa syksyä kaikille! Toimistomme kesälomakausi alkaa olla lopuillaan ja olemme palailleet pikkuhiljaa reippaina töihin.
Toimistomme hoitaa asioita vakuutusyhtiöitä vastaan tarvittaessa myös käräjäoikeudessa. Mahdollisuus kanteen nostoon on tärkeä seikka, koska se aiheuttaa vastapuolelle eli vakuutusyhtiölle aidon riskin joutua korvaamaan oikeudenkäyntikuluja, jos he ovat tehneet väärän päätöksen. On syytä huomata, että kaikki potilasvahinkoasioita hoitavat juristit eivät ole luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia, eivätkä he siten voi teoriassakaan käräjöidä asiakkaidensa puolesta.
Toisinaan tulee tilanteita, joissa asiakkaamme haluaisi jatkaa asiaansa lautakuntaratkaisun jälkeen käräjäoikeudessa, mutta toimistomme ei näe kanteen nostoa hänen etunsa mukaisena, ja joudumme siten kieltäytymään toimeksiannosta.
Korvausta vaativalla on aina yleinen siviilioikeudellinen näyttötaakka siitä, että hän on oikeutettu korvauksiin. Potilasvahinkoasioissa esim. tulisi kyetä oikeudessa näyttämään, että asiakkaan tutkimuksissa tai hoidossa on alitettu kokeneen erikoislääkärin ammattistandardi, ja että siitä on aiheutunut ylimääräistä henkilövahinkoa, joka olisi toisin toimien todennäköisesti ollut vältettävissä.
Toimistomme punnitsee aina ammattieettisesti huolellisesti kunkin asiakkaan kohdalla, onko hänen etunsa mukaista alkaa kielteisen lautakuntaratkaisun jälkeen nostamaan kannetta Potilasvakuutuskeskusta tai muuta vakuutusyhtiötä vastaan. Otamme tapauskohtaisessa arviossa erityisesti huomioon jutun rahallisen intressin asiakkaallemme, menestymisen mahdollisuudet sekä oikeudenkäyntiin liittyvän kuluriskin. Kuluriskin suuruuteen vaikuttaa eniten asian laajuus, koska käräjöinti on aina työlästä etenkin kantajan puolelta.
Jotta oikeudenkäyntiä voidaan harkita, tulee toimistomme vakiintuneiden periaatteiden mukaan seuraavien kriteerien täyttyä:
1. Toimistomme on ajanut asian ensin lautakunnassa ja lautakunnan ratkaisu on mennyt mielestämme selvästi väärin. Ratkaisun virheet on osoitettavissa.
2. Oikeudessa on esitettävissä riittävästi näyttöä, jotta asia voitaisiin voittaa. Potilasvahinkoasioissa tulee vähintään yhden riittävän korkean asiantuntemuksen omaavan lääkärin olla perusteltuine mielipiteineen päämiehemme kannalla ja käytettävissä tarvittaessa todistajana oikeudessa.
3. Jutussa tulee olla riittävän suuri taloudellinen intressi asiakkaallemme. Vaakakupissa tulee yleensä olla vähintään useita kymmeniä tuhansia euroja, mieluummin satoja tuhansia. Yleensä asiakkaamme on tullut työkyvyttömäksi kokonaan tai osittain.
Joskus pienemmänkin intressin asioita voi olla aiheellista saattaa yleisten tuomioistuinten tutkittavaksi, mutta tällöin menestymisen mahdollisuuksien tulee ennalta arvioiden olla parhaat mahdolliset ja/tai asiassa on suuri periaatteellinen intressi taikka jutulla on ennakkotapausarvoa, ja asiakas haluaa hyvin informoituna ottaa oikeudenkäyntiin liittyvän riskin.
Jos emme näe kanteen nostoa asiakkaamme edun mukaisena, niin emme voi ottaa asianajotoimeksiantoa käräjöintiin, vaikka asiakkaalla itsellään olisi kova halu käräjöidä.
Vakuutusongelmissa kannattaa panostaa nimenomaan lautakuntamenettelyihin, joissa toimistomme apu on tehokkainta ja kuluriskit vähäiset. Lautakuntamenettelyiden asianajokulut ovat aina tarkasti etukäteen asiakkaamme tiedossa.
Joni S.