Voitimme asiakkaallemme eläkevakuutusasiassa 40.000 euron hyödyn oikaisupyynnöllä vakuutusyhtiölle 4.12.2024

Potilas- ja vakuutusasioihin erikoistunut lakiasiaintoimistomme saavutti asiakkaalle 40 000 euron hyödyn oikaisupyynnöllä

Kun vakuutusyhtiön päätös uhkaa kohtuuttomilla seuraamuksilla, asiantunteva lakiasiaintoimisto voi tuoda merkittävän avun.

Eräässä tapauksessa asiakkaamme, syntynyt vuonna 1963, oli ottanut vuosikymmeniä sitten vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Hän kääntyi puoleemme, kun vakuutusyhtiön huolimattoman menettelyn seurauksena hänelle uhkasi aiheutua 40 000 euron ylimääräiset veroseuraamukset.

Mistä tilanteessa oli kyse?

Asiakas oli vuonna 2022 yhteydessä vakuutusyhtiöönsä ilmoittaakseen, että eläkkeen maksaminen alkaisi vasta vuonna 2025, alkuperäisen suunnitelman mukaisen vuoden 2023 sijaan. Vakuutusyhtiön edustaja kuitenkin suositteli, että alkamisajankohtaa siirretään vain vuosi kerrallaan. Asiakkaamme jäi siihen uskoon, että asia tarkistetaan uudelleen seuraavana vuonna.

Verkkopalvelun käytön haasteiden ja puuttuvien ohjeiden vuoksi asiakas ei pystynyt seuraamaan tilannetta. Lopulta vakuutusyhtiö päätti, että eläkkeen maksaminen oli alkanut jo vuonna 2023, vaikka asiakas sai tuolloin vielä palkkatuloja. Tämä olisi aiheuttanut merkittäviä veroseuraamuksia progressiivisen verotuksen vuoksi.

Näin toimimme asiakkaan hyväksi

Laadimme vakuutusyhtiölle tarkkaan perustellun oikaisupyynnön, jossa esitimme:

  • Asiakkaan olisi tullut saada yksiselitteiset ja kirjalliset ohjeet eläkkeen alkamisajankohdan muuttamisesta.
  • Verkkopalvelun käytön olisi pitänyt olla asiakkaalle esteetöntä.
  • Vakuutusyhtiön olisi tullut noudattaa asiakkaan toivetta, joka esitettiin jo vuoden 2022 yhteydenotossa.

Korostimme, että asiakkaalle oli annettu puutteellista ja harhaanjohtavaa tietoa vakuutukseen liittyen, mikä johti väärään päätökseen.

Lopputulos asiakkaalle

Perustellun oikaisupyyntömme jälkeen vakuutusyhtiö muutti päätöksensä asiakkaamme eduksi. Asiakas välttyi ylimääräisiltä veroseuraamuksilta ja säästi näin noin 40 000 euroa.

Tämä tapaus on esimerkki siitä, miten kokeneen lakiasiaintoimiston tuki voi ratkaista vaikeat vakuutuskiistat asiakkaan eduksi.

Ota yhteyttä ja kerro, miten voimme auttaa sinua vakuutusasioissa. Olemme erikoistuneet potilasvahinkoihin, henkilövahinkoihin ja vakuutusriitoihin yli 20 vuoden kokemuksella.

Tapausreferaatti julkaistu asiakkaan luvalla.