Toimistoni kantava ajatus on alusta, vuodesta 2007 lukien, ollut pyrkiä auttamaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä ja pyrkiä edes pieneltä osin saamaan maailmaamme oikeudenmukaisemmaksi. Tämä ajatus oli myös jo alun perin 1990-luvulla syy, miksi lähdin opiskelemaan lakimieheksi. Vaikken tarkemmin tiennyt vielä, mihin polku johtaa.
Auttamisen halu myös oli juuri se tärkein syy, minkä vuoksi lähdin yli neljän vuoden työskentelyn jälkeen omasta aloitteestani potilasvahinkolautakunnasta ja ryhdyin yksityisesti ajamaan potilasvahinkoja kärsineiden ihmisten asioita. 2000-luvun alkupuolella työssäni potilasvahinko-, liikennevahinko- ja kuluttajariitalautakuntien lakimiesesittelijänä huomasin, etteivät asia aina menneet oikein, koska ihmisillä ei ollut omaa, heidän puolellaan olevaa asiantuntijaa tukenaan selvittämässä ja perustelemassa asioista heidän puolestaan. Koin, että pystyisin todennäköisesti paremmin vaikuttamaan vakuutusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ulkoapäin, kuin sen sisältäpäin. Ja näin asia on osoittautunutkin olevan.
Sen lisäksi, että toimistoni auttaa yksittäisiä asiakkaitamme, olemme pyrkineet tasapainottamaan epäsuhtaa vakuutusyhtiöiden ja vahingonkärsineiden asemien välillä yleisemminkin. Sen lisäksi, että julkisuudessa esiintymisemme on luonnollisesti markkinointia, pyrimme myös antamaan yleishyödyllistä tietoa vakuutusongelmissa oleville sekä vaikuttamaan vakuutusalan ja terveydenhuollon epäkohtien vähentämiseksi. Uskon, että olemme tässä vuosien mittaan ainakin joltain osin onnistuneetkin. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa se, ettei Potilasvakuutuskeskus aiemmin lainkaan maksanut viivästyskorkoja, ellei joku osannut niitä vaatia. Lain mukaan vakuutusyhtiöiden tulee maksaa viivästyskorot oma-aloitteisesti. PVK joutui muuttamaan käytäntöään sen vuoksi, koska ryhdyimme kymmenisen vuotta sitten systemaattisesti, kaikkien asiakkaidemme puolesta vaatimaan lain mukaiset viivästyskorot esim. lautakuntakäsittelyn ajan viivästyneille vakuutuskorvauksille. Tämän jälkeen PVK lienee maksanut viivästyskorot kaikille niihin oikeutetuille vahingonkärsineille. Arvioni mukaan kyse lienee vähintään useista sadoista tuhansista euroista vuositasolla.
Kannustan meitä jokaista auttamaan toinen toisiamme, siten kuin voimme, kukin omien voimiemme ja mahdollisuuksiemme rajoissa. Kaikkia ei kukaan voi aina auttaa, mutta melkein aina jokainen voi jotakuta auttaa. Ensin kuitenkin pitää auttaa itseään, jotta voi auttaa muita. Joka tapauksessa, auttamiseen riittää usein pienikin ele. Oli se sitten pieni apu naapurille, ihmiselle johon törmäämme kadulla tai vaikka siemeniä pikkulinnuille. Lisäksi kannustan, että pyrkisimme yhdessä erityisesti myös tässä digitaalisessa maailmassamme ennemmin antamaan positiivista kuin negatiivista viestiä toisillemme. Siten saamme samalla myös itsellemme paremman mielen. Auttaminen on aina win-win.
Tällaisia ajatuksia heräsi aamupäivän Hurstin Apu Ry:llä aamupäivän paprikoita ja nuudelia hyvässä porukassa lajitellessani, joten ajattelin naputella aatokseni ”ääneen”.
Ystävällisesti
Joni S.