YLE:n radion aamu-uutisissa 30.9.2024 kerrottiin virheellisesti, että lääkevahinkoina korvattaisiin henkilövahinkoja, joissa potilaalle on annettu väärää lääkettä tai väärä määrä lääkettä. Näin ei ole. Tällaiset vahingot korvataan potilasvakuutuksesta nk. hoitovahinkoina, eli kokeneen terveydenhuollon ammattihenkilön osaamisen alittamisesta johtuneita vahinkoina.
Olennaista on huomata, että lääkevahingon korvattavuus ei edellytä virhettä tai laiminlyöntiä kenenkään toiminnassa, vaan vakavat lääkeaineen haittavaikutukset korvataan tietyin edellytyksin, vaikka lääkkeen määrääminen tai annostelu olisi ollut täysin asianmukaista.
Lääke- ja potilasvahingot korvataan eri järjestelmistä. Mikäli epäilee vakavampaa lääkkeen haittavaikutusta, joka on esim. aiheuttanut työkyvyttömyyttä tai pysyvää haittaa, niin kannattaa aina tehdä lääkevahinkoilmoitus Suomen Keskinäiselle Lääkevahinkovakuutusyhtiölle. Ohjeet ja lomake www.laakevahinko.fi
Potilasvahinkoilmoitus puolestaan tehdään Potilasvakuutuskeskukseen ww.pvk.fi
Mitenkään poikkeuksellista ei ole, että henkilölle on voinut yhtä aikaa sattua sekä potilas- että lääkevahinko. Esim. pitkään käytetystä lääkkeestä on aiheutunut vakava haittavaikutus, jonka diagnosoiminen on viivästynyt. Tällöin vahinkoilmoitukset kannattaa tehdä molempiin paikkoihin, ja osa vahingosta korvataan potilasvakuutuksesta ja osa lääkevahinkovakuutuksesta. Potilaan itsensä ei vahinkoilmoituksia tehdessään tarvitse tietää, mikä osuus vahingosta johtuu mistäkin. Vakuutusyhtiöt ”selvittävät välinsä” keskenään.
Juuri parhaillaankin toimistollani on hoidettavan käräjäoikeudessa juttu sekä Potilasvakuutuskeskusta että lääkevahinkovakuutusyhtiötä vastaan yhtä aikaa em. tilanteesta johtuvan vahingon laajuudesta ja korvausten rahamääristä.
Joni S.